Kesämökinhajuiset terveiset

Kesämökkikausi alkaa kohta kolkuttelemaan ovella ja pian on aika laittaa mökki talven jäljiltä kesäkuntoon. Etelä-Suomen pitkä ja kostea syksy (ja tänä vuonna myös talvi) on mökkien rakenteiden kannalta haastavaa aikaa. Kesämökin talviajan peruslämmöstä keskustellaan paljon ja mielipiteitä sopivan lämpötilan valitsemiseksi on useita.

Valitettavan usein kuulemme ihmisten kertovan kesämökin hajuisista tekstiileistä, jotka mökkiviikonlopun jälkeen tuodaan tuliaisina kotiin pestäväksi. Vaikka kesämökin hajuun liittyy myös monia positiivisia tunteita, lomafiilistä, rentoa yhdessäoloa ja kesäjuhlia, voi tunkkainen haju kertoa esimerkiksi rakenteiden sisällä olevista mikrobivaurioista. 

Kesämökin alapohjarakenteena on usein puurakenteinen, tuulettuva alapohja tai yläpuolelta puukoolattu ja lämmöneristetty betonilaatta. Nykytietämyksen mukaisesti kyseisiä rakenteita pidetään riskirakenteina eli herkästi vaurioituvina rakenteina (alapohjarakenteissa tyypillisiä riskirakenteita ovat betonilaatan päälle koolatut puurakenteiset lattiat ja huonosti tuulettuvat rossipohjaiset, puurakenteiset alapohjat). Aistinvaraisesti suoritettujen tarkastelujen perusteella voidaan saada viitteitä vaurioista, mutta esimerkiksi mineraalivillaeristeessä voi olla mikrobikasvua, vaikka se aistinvaraisesti näyttäisikin siistiltä ja vaurioitumattomalta.

Huolettomien mökkireissujen varmistamiseksi kannattaa mökin rakenteiden kunto selvittää hyvissä ajoin ja jättää mökinhajuiset vaatteet historiaan tulevana kesänä. Ota yhteyttä, niin kartoitetaan teidän kesämökinne tilanne! (Julkaistu 02/2020)
mokki

Copyright © Sisäilmari 2018 | Sisäilmari: puh. 044 977 9559, email: toimisto(at)sisailmari.fi